18.12 Maailman mahtavin valtio

Pakkasin tavarani, koska tänään lähtisimme Yhdysvaltojen puolelle El Pasoon. Franciksen ystävä Nico liittyi mukaan reissuseurueeseemme. Matkalla pysähdyimme Samalayuca nimiselle aavikolle, jossa suuret dyynit houkuttelivat meitä kiipeämään päällensä. Reippaina poikina halusimme tietysti kiivetä kaikista korkeimmalle huipulle. Matka huipulle oli kuitenkin oletettua pidempi ja tuuli riepotteli meitä hurjana. Pääsimme kuitenkin lopulta perille ja huipulta avartuivat upeat näkymät. Tuuli tuntui vain yltyvän ja huomasimme kuvia ottaessamme, että taivaalta alkoi sataa rakeita.

 

Onneksi paikalle taivalsi paikallisia nelivetoautolla ja he pyysivät meidät matkaansa. Suostuimme heti epäröimättä mukaan ja pakkauduimme kaikki huonosti takapenkille. Meitä oli autossa yhteensä seitsemän ja sen kyllä huomasi. Jostain syystä päädyin koko pinon päällimmäiseksi ja kyydin ollessa hurjaa ja kuskin vain nauraessa, sekä painaessa lisää kaasua kopsuttelin päätäni kattoon. Nauroimme kaikki yhdessä, vaikka taisimme pelätä enemmän auton kaatumista, kuin nauttia kyydistä. Auto oli lähellä kaatua ainakin kolme kertaa ennen kuin pääsimme ehjin nahoin parkkipaikalle. Ravistin kengistäni niin paljon hiekkaa, että siitä olisi voinut tehdä pienen hiekkalinnan. Annoimme kaikki kiitokseksi pienen palkkion kuskille meidän pelastamisestamme. Rakeiden pommittaessa autoa, karistimme aavikon pölyt taaksemme ja jatkoimme kohti pohjoista.

 

Ylitimme rajan Yhdysvaltoihin New Mexicon kohdalta, ja ylitys ei olisi voinut sujua yhtään helpommin. Ainoat kysymykset mitä meiltä kysyttiin, olivat ne, että kuinka paljon meillä on rahaa mukana ja mitä tekisimme Yhdysvalloissa. Rajan ylitettyämme suuntasimme lähimmälle bensa-asemalle pitämään pienen tauon ja ihmettelemään miten pääsimme niin helposti rajasta yli. Taisipa käydä niin, että meitä kaikkia luultiin kanadalaisiksi, koska muilla kuin minulla oli Kanadan passit. Meiltä ei edes tarkastettu koronarokotuksista todisteita. Naureskelimme asialle suunnaten kohti Texasia, eikä aikaakaan, kun saavuimme El Pasoon. Siellä kirjauduimme hotelliin ovelasti vain kahden hengen huoneeseen, koska se oli paljon halvempi kuin kolmen hengen huone. Tarjouduin maksamaan hotellin, koska muut olivat maksaneet ruokailuja ja bensoja. Kävimme vielä syömässä meksikolaisessa ravintolassa, josta Nicolla oli positiivisia kokemuksia. Tällä kertaa ravintolan ruuat tuottivat harmillisesti kuitenkin melkoisen pettymyksen.

 

Pitkän päivän ja jälleen melkoisten seikkailujen saattelemana sänky kuulosti paremmalta kuin hyvältä idealta ja taisinkin olla ensimmäinen silmäni ummistanut matkalainen.