Heräsimme myöhäiseen herätykseen, joka ainakin itsestä tuntui todella mukavalta aikaeron vielä kummitellessa sisäisen kellon parissa. Aamupalan jälkeen lähdimme paikalliseen kirkkoon seuraamaan messua, joka erosi todella paljon siitä minkälaisia jumalanpalvelukset ovat Suomessa. Aluksi ihmiset kerääntyivät aulaan, jossa kaikki vaihtoivat kuulumisia ja tervehtivät toisiaan. Yhteisöllisyys hohki koko seurakunnasta, tosin mieleen tuli kuitenkin se, että jos et tule hyväksytyksi seurakuntaan olet todella ulkopuolella kaikista sosiaalisista piireistä. Tiiviillä yhteisöllä on omat hyvät ja huonot puolensa.
Mennoniittojen kielenä toimii alasaksan murre, jota puhutaan maailmassa lähes ainoastaan heidän keskuudessaan, kuitenkin melkein kaikki osaavat puhua myös englantia, joten kommunikaatio onnistuu sujuvasti. Monet heistä osaavat myös puhua espanjaa, joten välillä kuulee heidän sekoittavan kolmea kieltä sekaisin ja ainakin silloin itsellä menee jo ymmärryksen yli.
Messun jälkeen on perinteenä kokoontua yhteiselle lounaalle, johon myös minä pääsin osallistumaan. Ruoka oli erittäin hyvää ja annoskoot ihmeellisen suuria, ei ihmekään, että Meksikossa lapsien liikalihavuus on maailman kärkeä. Tämän jälkeen suuntasimme pelailemaan pihapelejä kuten eräänlaista mölkyn ja kyykän sekoitusta, sekä heittelemään frisbeetä. Porukka otti minut todella kivasti vastaan ja meillä oli hauskaa yhdessä.
Kun huvit oli vietetty, kaikki
lähtivät yhdessä purkamaan edellisenä iltana purkamatta jätettyjä koristeita
perävaunusta. Oli ihmeellistä nähdä auttamisen halu, vaikkei kukaan oikeastaan
ollut töissä kyseisessä yrityksessä halusivat kaikki silti olla mukana
auttamassa. Saimmekin yhdessä hommat hoidettua rivakasti ja kukaan ei näyttänyt
siltä, ettei olisi halunnut olla auttamassa. Kävimme myöhemmin vielä syömässä
yhdessä illallista ja siirryimme lepäämään. Seuraavana aamuna tulisi olemaan
taas aikainen herätys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti